Sisältöön »
 
Asukas

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos vastaa vesihuoltolain mukaisesta vesihuollon järjestämisestä. Vesihuoltolaitos huolehtii siitä, että talousveden jakelu on määrällisesti ja laadullisesti häiriötöntä ja jäteveden puhdistus on lupaehtojen mukaista.

Jokioisten vesihuoltolaitos hoitaa myös Kuuman vedenottamon ja jätevesipumppaamoiden käyttö- ja kunnossapitotyöt, uusien liittyjien liitostyöt, verkostojen huollon ja kunnossapidon.

Jokioisten kunta on osakkaana Jokioisten Vedenhankinta Oy:ssä, joka toimittaa verkostoon laadullisesti ensiluokkaista pohjavettä Särkilammin ja Rehtijärven vedenottamoilta. Vesihuoltolaitos pumppaa raakavettä Kuuman vedenottamolta. Viemäriverkosto pumppaamoineen johtaa jätevedet Jokioisten vesihuoltolaitoksen omalle jätevedenpuhdistamolle.

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitoksen nykyisen toiminta-alueen on kunnanvaltuusto vahvistanut kokouksessaan 27.9.2017.
Toiminta-alue vesijohto
Toiminta-alue jätevesiviemäri
Toiminta-alue raportti

Vesijohtoverkosto kattaa lähes koko kunnan alueen ja viemäriverkosto asemakaava-alueen lisäksi Vanhatien ja Leimukallion alueen sekä Humppilan siirtoviemärin varren alueita kuten Kiipunmäen ja Minkiön aseman. Vesi- ja viemäriverkostoja laajennetaan määrärahojen puitteissa kunnan vesihuoltolaitoksen kehittämissuunnitelman ja toiminta-aluekarttojen mukaan.

Lisätietoja löydät vesihuoltolaitoksen yleisistä toimitusehdoista.


Vesihuoltolaitoksen yhteystiedot

Jokioisten vesihuoltolaitos
Keskuskatu 29 A
31600 JOKIOINEN
vesihuoltolaitos(at)jokioinen.fi

Jätevedenpuhdistamo, Vaulammintie 45

Verkkolaskuosoite
Jokioisten kunta/Vesihuoltolaitos
OVT-tunnus: 00370147645701
Verkkolaskuoperaattori: CGI
Välittäjätunnus: 003703575029
Y-tunnus: 0147645-7

Päivystys (vesihuolto- ja muu päivystys)

puh. 050 5925 853
Maanantai - perjantai klo 16.00 - 7.00
Lauantai - sunnuntai ympäri vuorokauden

 

Lisätiedot

Kunnallistekniikan päällikkö
Johannes Koski
044 493 7500
johannes.koski(at)jokioinen.fi

Puhdistamonhoitaja
Kuuman vedenottamo 
Timo Heikkilä
050 571 2093
timo.heikkila(at)jokioinen.fi