Arkistotoimi
Jokioisten kunnan pysyvästi ja yli 10 vuotta säilytettävät asiakirjat on sijoitettu kunnanvirastolla sijaitsevaan päätearkistoon.
Arkistotila on rakennettu vuonna 1986 valmistuneeseen rakennukseen kellarikerrokseen. Tilan kerrosala on 126 m2. Hyllytilaa on kaikkiaan 1 250 metriä.
Arkiston vanhimmat aineistot ovat vuodelta 1873, jolloin Jokioisten kunta itsenäistyi Tammelan kunnasta. Päätearkistossa on myös lakkautettujen ja toimintansa päättäneiden toimielinten arkistot.
Jokioisten historia on myös Jokioisten kartanoiden historiaa. Kartanoa koskevat asiakirjat on sijoitettu maakunta-arkistoon.
Vuodesta 2003 päätearkistoon on otettu vastaan myös jokioislaisten järjestöjen ja yhdistysten pysyvästi säilytettävää aineistoa. Näin mahdollistetaan kulttuurihistoriallisen materiaalin säilyminen.
Tietopalvelu
Asiakirjoihin voi tutustua kunnanviraston tiloissa viraston aukioloaikoina.
Tiedonhausta ja mahdollisista kopiosta peritään voimassaolevan taksan (pdf) mukainen maksu.